perjantai 16. toukokuuta 2014

Leivotaan pullaa!

Mä rakastan pullaa! Mun lemppari pulla on korvapuusti. Nyt tuli hyvä tekosyy leipoa niitä, kun poikien päiväkotiin tarvitsi viedä jotain pientä leffa-herkkua. Sainkin idean leipoa ihan pieniä minikorvapuusteja.

Aloitettiin ihan tavallisesta pullataikinasta.

Pullalevylle levitin voita, tomusokeria ja kanelia. Sitten vaan rullaten. Käytössä oli ekaa kertaa uusi Tupperware silikonileivonta-alusta. Se on tosi hyvä, ei jää taikina pöytään kiinni. Sillä voisi paistaakin leipomukset. 

Minipieniin muffinssivuokiin leikkasin pullataikinarullasta siivut. Pienen tekeminen on välillä vaikeaa. Pullarullasta meinasi väkisinkin tulla liian paksu, vaikka kaulin neljänneksen taikinaa kerrallaan.


Leffa-herkut vaati pientä tuunausta ja laitettiin poikien kanssa tavallisen raesokerin sijaan erilaisia nomparelleja. Pursotin siis ensin tomusokerista tekemääni kuorutetta ja pojat sai annostella koristeet. Tuli hienoja ja tosi hyviä. Toivottavasti pienille herkuttelijoille on maistunut.



Tässä vielä tämän päivän heräteostos. Mä olen pitkään halunnut Hai-saappaat ja nyt sain ja vielä noin komean väriset. :) Kyllä nyt kelpaa tehdä puutarhatöitä.


1 kommentti:

  1. Ai kun nätit hait ! Minäkin tahtoisin jo HAI-saappaat..Entiset ovat punaiset kontio-saappaat(nokia?) hai-saappaita olen jo joskus kokeillut kaupassa ,mutta ne vaikuttaa hiukan veltoilta kontioihin verrattuna ! Vai onko vanhat jo niin muotoutuneet pohjallisen suhtrrn,että uusi tuntuu huonommalta? Punaiset ovat jo 6-7 vuotta vanhat ja jo haalistuneet,sekä käytön jälkiä niin ,että tahtoisin tehdä niistä kukkaruukut ulkoportaille !Minkälaiset saappaat sinulla oli,ja suositteletko haita ?
    Kesäterveisin Maiju

    VastaaPoista